sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Testamentti

Harmaa marraskuu, kamala kylmä talvi tulossa, ja viikko toisensa jälkeen ikäviä uutisia maailmalta. Mikäpäs siis mukavampaa, kuin ajatella kuolemaa. :D

Tein testamentin, kun olin 28-vuotias. Mulla oli ollut siinä vaiheessa jo 10 vuotta elinluovutuskortti lompakossa, mutta muuten en ollut vielä varautunut kuolemaani. Omaisuustestamentin teon yhteydessä tein myös hautajaistestamentin, ja hoitotestamentin tekokin kävi mielessä.

Hoitotestamentilla voi kertoa mm. millä laajuudella lääketieteellisiä hoitotoimenpiteitä haluaa tehtävän, jos ei esim. onnettomuuden takia pysty ilmaisemaan tahtoaan, sekä ihan konkreettisia toiveita esim. hoitokodin arkeen.

Elinluovutustestamenttia ei onneksi enää nykyään välttämättä tarvita, mutta sillä varmistat sen, että omaisten ei tarvitse pähkäillä, mikä tahtosi on ollut elintenluovutusten suhteen.

Hautajaistamentilla voi kertoa, millaiset hautajaisjärjestelyt toivoo itselleen.
Omassa hautajaistestamentissani kerron mm. seuraavaa: kuulun väestörekisteriin, enkä halua siunausta; hautausmuoto tuhkaus; arkku mielellään mahdollisimman ekologinen, ei mielellään sinisävyinen; musiikkina ei saa soittaa/laulaa virsiä.

Varsinainen testamentti on suositeltavaa kaikille, jotka toivoisivat edes osalle omaisuudelleen jonkun muun saajan kuin perimysjärjestyksen mukaisen. Testamentin voi tehdä itse, mutta sen muotoilussa pitää olla tarkkana, jotta se täyttää virallisuusvaatimukset, ja yleensä hiukankin monimutkaisemman testamentin tekijöille suositellaan lakimiehen käyttöä testamentin teossa. Netistä löytyy kyllä ohjeita, ja tein omanikin ilman lakimiehelle maksamista, vaikka se ei ihan simppeli olekaan.

Perimysjärjestys:

-lapset
-lapsenlapset
-lapsenlapsenlapset

-aviopuoliso

-vanhemmat
-sisarukset
-sisarusten lapset

-isovanhemmat
-tädit ja sedät

-valtio

Koska mulla ei ole lapsia enkä ole naimisissa, omaisuuteni olisi mennyt ennen testamentin tekoa vanhemmilleni. Tätä en halunnut.

Testamentissani määrään, että ensin omaisuudestani menee 10 000 € Luonnonperintösäätiölle, ja sen jälkeen kaikki loput avopuolisolleni.

Olen lisännyt vielä lisäkohdan sitä skenaariota silmällä pitäen, että kuoltaisiin Puolison kanssa samaan aikaan esim. jossain onnettomuudessa; tällöin kaikki omaisuuteni Luonnonperintösäätiön osuuden jälkeen saisi siskoni lapset. (Tää lähinnä siitä syystä, että silloin rahani menee suoraan sinne, mihin ne lopulta vuosien kuluessa päätyisi tässä skenaariossa muutenkin; ja menee vain yhdet perintöverot, eikä rahani kierrä ensin vanhempieni ja siskoni kautta.)

Testamenttia voi ja kannattaa muuttaa (tai siis tehdä uusi, ja hävittää vanha) aina, kun oma tilanne tai mieli muuttuu niin, että vanha ajatus ei enää olekaan paras mahdollinen. Olen nyt parisen vuotta ollut ihan tyytyväinen omaan alkuperäiseen ajatukseeni, mutta varmaankin sitä tulee mietittyä tulevaisuudessa vielä uudelleen.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Lokakuu 2015

Lokakuun tulot;

Palkkatulot: 551,66 €

Työttömyyskorvaus: 549,83 €
Pääomatulot: 0 €
Muut tulot: 0 €

Yhteensä: 1101,49 €

(Summat nettona)

Lokakuun menot;


· Vastike: 122,95 €

Muut menot 339,99 €;
· Jäsenyys: 100,00 € (S-osuus)
· Perusruokakauppaostokset: 88,80 €
· Huonekalut ja sisustus: 65,00 € (Valaisin 130 € NetAnttilasta)
· Vakuutus: 18,16 € (Kotivakuutus, n. 145 €/vuosi, koska vain ensimmäinen vakuutusvuosi oli edullinen, n. 90 €.)
· Terveys: 17,40 € (Jälleen d-vitamiineja tarjouksesta, Tokmannilta 600 kpl x 30 µg)
· Ravintola/kahvila/baari: 10,40 € (Lonkero ja olut baarissa)
· Asuntolainanlyhennyksen korko ja veloituskulu: 9,33 €
· Kosmetiikka ja hygienia: 8,05 € (Tokmannilta tarjouksesta hammasharjoja, Pepsodent professional 8 x 0,79 € = 6,30 €, Lidlistä viemärinpuhdistusaine 2,20 € ja WC-puhdistusaine 1,30 €)
· Keittiötarvikkeet: 7,50 € (Stockmannin hulluilta päiviltä pizzakivi. Olisi ollut 30 €, mutta koska jäljellä oli enää näytekappale, saatiin se puoleen hintaan 15 €:lla.)
· Puhelin ja netti: 7,45 € (Netti 14,90 €/kk)
· Vaatteet: 4,50 € (Lidlistä heijastin 3 € ja kirppikseltä huivi 1,50 €)
· Harrastukset: 3,40 € (Käsityötarvikkeita Tokmannilta ja kirppikseltä)

Yhteensä: 462,94 €


Tulot 1101,49 - menot 462,94 = 638,55 € säästöön.



Menot 462,94 € = 42,03 % tuloista


Lisätieto kuukauden rahavirroista;


Lokakuun asuntolainanlyhennyserä oli sama kuin elokuussa ja syyskuussa, 216,72 €. Sen koostumus oli tällainen;

· lyhennysosuus 207,39 €
· korkokulut 7,03 €

· veloituskulu 2,30 €

Lisäksi tein asuntolainaan 1000 €:n ylimääräisen lyhennyksen.

Rahastosäästämiseen (Nordean yhdistelmärahastoon) meni 150 €.


Lokakuun lopussa liityin asiakasomistajaksi S-ryhmään. Tavallaan tuo 100 €:n liittymismaksu on sijoitus, mutta merkitsin summan nyt kuitenkin menoihin, jäsenyydeksi. Sijoitus-aspektia puoltaa mm. se, että keväisin saa n. 10 €:n "osingon", ja että satasen saisi halutessaan takaisin. Menoihin merkitsin kuitenkin mm. siitä syystä, että sain liittymiskampanjalahjaksi n. 15 €:n arvoisen tuotekassin ja lisäksi 45 €:n arvosta alennusseteleitä. Nuo varmaankin vähentää hiukan marraskuun, joulukuun ja ensi vuoden ruokakuluja, joten ajattelin, että on nyt järkevintä merkitä tuo 100 € menoihin.